Pitkästä aikaa askarteluja

6 09 2007

Kiirettä pitää. Koulun, työn ja vapaa-ajan tasapainottelu ei oikein ole luonnistunut mun toivomalla tavalla. Katsotaan, jos lähitulevaisuudessa saisin pidetty homman paremmin hanskassa. Tänään tuli askarreltua layout:

pinnan-alla_pieni.jpg

Oli sellainen olo, että jotain tartti askarrella ja tässä siis tulos. Tänään on suunnitelmissa vielä askarrella 3 synttärikorttia viikonloppua varten ja muutama kirjanmerkki. Finnstamperin Sarin idea oli niin loistava, että pakko on itsekin kokeilla. Laskukirjekuoria kun riittää tässä taloudessa!

Ai niin ja pakko on mainita tämän päivän ilonaiheesta. Olen haaveillut jo melkein neljä vuotta sellaisesta tuuheasta lankamatosta ja tänään sen vihdoin sain! Siinä kelpaa pakkasaamuina tepastella paljain jaloin, niin ihanalta se tuntuu varpaiden alla. Kyllä kannatti odottaa, on se vain niin hieno (ja heti kun musta tulee rikas, ostan äidille kaksi samanlaista!).

Koulussa on tullut opiskeltua typografiaa ahkerasti viime viikkoina ja ajatukset on ollut tiukasti fonttien maailmassa. Fontti-innostus on laantunut paljon alkuajoista, enkä muista ladanneeni yhtäkään uutta fonttia aikoihin. Hakusessa onkin nyt taas pitkästä aikaa uusia mielenkiintoisia fontteja ja joku järkevä ohjelma niiden järjestämiseen ja selailuun. Jos on hyviä ideoita tai linnkivinkkejä, niin innolla otetaan vastaan 🙂

Advertisements

Toiminnot

Information

3 responses

6 09 2007
lehtipollo

Kivat swirlit tässä! Ja hyvä teksti. Osoitteesta http://www.dafont.com löytyy skräppäykseen hyvin sopivia fontteja, ja sen esikatseluhärvelissä pystyy etsimään esim. vain aksentit sisältäviä fontteja, mikä helpottaa suomeksi kirjoittavien elämää. Fonttimanagerina minulla on ikivanha The Font Thing, joka ei ymmärrä mitään .otf-fonteista, mutta muuten ihan suht käytettävä. http://members.ozemail.com.au/~scef/tft.html

7 09 2007
Lintsi

Tosi kiva sivu!!! Koskakohan ma ehtisin saada jonkun scrappisivun aikaiseksi – tuntuu etta on niin kamala kiire koko ajan!

10 09 2007
hemppa

Kiitos lehtipollo hyvistä linkeistä. Varsinkin dafontin aksenttihaku oli kätevä, nyt siis voin helposti kirjotella ääkkösillä, eikä tarvitse kikkailla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: