Askartelumatkailua Tukholmassa

26 10 2008

Kävästiin viikolla Tukholmassa mun syysloman kunniaksi ja hauskaa oli. Tykkään Tukholmasta kovasti kaupunkina ja vielä kun oli kaunis aurinkoinen kirpeä ilma, oli tosi mukavaa viettää siellä aikaa hyvässä seurassa.

Teen todella ison osan mun askartelutarvikehankinnoista netissä, koska sillä tavalla löydän enemmän valikoimaa ja saan ostokset halvemmalla ja kätevämmin. Usein mä kuitenkin kaipaan tavaroitten hypistelyä ihan konkreettisesti. Niinpä olin ajatellut yhdistää Tukholman reissuun pienen askartelukauppakierroksen. Näissä neljässä vierailin:

1. Kreatima (Sveavägen 42)

Kreatima oli lähinnä taiteilijatarvikkeisiin keskittyvä kauppa ihan keskustassa (ihan kaupan edessä on muuten paikka, johon Olof Palme ammuttiin). Valikoima yllätti mut positiivisesti. Askartelutarvikkeita ei ollut hirvittävästi määrällisesti, mutta esimerkiksi American Craftsin tuotteet oli hyvin edustettuna. Ilahduin valtavasti kun sain hankittua muun muassa AC:n journaling tarroja ja siirtokuvia.

2. Panduro Hobby (Kungsgatan 34)

Panduro on ehdottomasti käymisen arvoinen. Liike on iso ja valikoima suuri. Papereita oli paljon, samoin kaikenlaisia koristeita ja tarroja skräppäykseen. Olen vähitellen kiinnostunut korujen teosta ja Panduron helmiosasto olikin kiinnostavaa tutkittavaa. ostoskoriin päätyi muun muassa helmiä, siirtokuvia, muutama paperi ja vaahtomuovileimasin.

3. Matton Butiken (Norrlandsgatan 18) EDIT: Osoite vaihtunut!

Mattonista mulla ei etukäteen ollut oikeastaan mitään tietoa, mutta kauppa oli mukava. Skräppäystarvikkeita oli määrällisesti paljon ja hinnatkin kohtuullisia. Mukaan tarttui pahvikuvioita, nauhoja ja siirtokuvia.

4. Skapa Hobby (Hornsgatan 29 D)

Skapa Hobby oli liikkeistä pienin, mutta ehdottomasti herttaisin! Suloinen liike oli vain skräppäykseen ja korttiaskarteluun keskittyvä. Liikkeessä oli tuotteet kauniisti esillä ja henkilökunta erittäin palvelualtista. Liikkeessä oli askartelutapäivä parhaillaan menossa ja minulle esiteltiin puolivalmiita töitä ja uusia tuotteita innokkaasti. Skapa Hobbystä ostin setin Love Elsien leimasimia ja läpinäkyvää kohopulveria.

Suosittelen kaikkia neljää putiikkia lämpimästi muillekin Tukholmaan matkaajille.

Tässä vielä mukaan tarttuneet ostokset:

(Anna ja Anni: onko postauksella tuttu otsikko?)

Mainokset




Valokuvien pahoinpitelyä

26 10 2008

Mä en ole koskaan innostunut valokuvien tuhoamisesta askarteluissa, vaikka tykkäänkin kovasti muiden sivuista, joissa näin on tehty. Tämän viikon inspiroidu-haaste oli Pikkuhelistimen käsialaa, jonka rosoisesta tyylistä tykkään kovin. Haasteena olis siis käsitellä valokuvia ronskin ottein: hioa, viilata, repiä, palotella tai vaikka piirtää päälle. Tämä on mulle tosi vierasta! Jotenkin valokuvien pahoinpiteleminen tuntuu oudolta, mutta päätin silti kokeilla.

Leikkelin, viilasin, hion, sotkin musteella ja jopa käytin nitojaa! Ei yhtään sellainen sivu, joita yleensä teen, mutta aika piristävää vaihtelua. Sivu kertoo pienestä suloisesta tytöstä, joka kuvassa näyttää omassa sängyssään ihan kaltereiden takana olevalta vangilta. Tarvikkeet: Bazzillin kartonki, American Craftsin Thickers kirjaintarrat ja pallonauha, niittejä ja valkoista leimasinmustetta.

Tässä sivussa kuvaa on leikelty ja siihen on kirjoitettu päälle. Teksti on sutattu, koska jotenkin tänään vain tuntui siltä. Sivu on pohdiskelua siitä, miksi mä rakastan niin hirmuisesti merta ja hiekkarannalla kävelyä paljain varpain. Tarvikkeina vanhoja tuttuja, eli Bazzill, AC ja MM.





Stories in Hand

20 10 2008

Ilmoittauduin Jessica Spraguen verkkokurssille Stories in Hand:

Oon ollut tosi kiinnostunut monista muistakin Jessican kursseista aikaisemmin, mutta en ole sitten kuitenkaan saanut ilmoittauduttua. Tällä kurssilla kerätään tarinoita kahden viikon ajan ja kurssi on täysin ilmainen. Odotan jo innolla. Onko muita osallistujia?





Tehokas perjantai-ilta

17 10 2008

Tänään olin tosi tehokas koko päivän ja vielä illalla askarrellessakin. Ehkä se johtui alkavasta lomasta 🙂 Uusinpaan inspiroidu-haasteeseen piti ottaa ideat luonnosta. Mulla oli vaikeus valita, niin paljon kuvia on tullut parin viime kuukauden aikana otettua. Tässä sivuni, josta tuli tämän pari (muodostavat siis aukeaman):

Tarvikkeet: Bazzillin kartonki, KOTM tarrakirjaimet, valokuvakulmat ja paperinpala ja Making Memoriesin page pebble (ei mitään hajua, mikä tämä on suomeksi!), josta on tehty vuosiluku tarra.

Nyt illalla oli hyvä draivi päällä: sivuja syntyi helposti, koska mulla oli paljon uusia kuvia ja Heinikasta uusia tarvikkeita. Tässä siis pari muutakin sivua näytille:

Tarvikkeet: Bazzillin kartonki, Making Memoriesin haaraniitit, jalanjälkilaatta ja journaling-lappunen ja tietenkin American Craftsin Thickers -tarrakirjaimet.

Tarvikkeet: Bazzillin kartonkeja, KOTM mittanauhatarra ja Making Memoriesin magneettileimasimet ja muste, joilla on tehty päiväys.





Otsikko pystyssä

16 10 2008

Inspiroidu-skräppäyshaasteblogissa piti tällä viikolla skräpätä sivu, jonka otsikko on pystyssä. En ole ehtinyt askarrella juurikaan, joten jäi vähän osallistuminen viime tippaan. Huomenna alkaa viikon loma, joten toivottavasti ehdin päivittää blogiakin useammin. Tässä sivu:

Tämä ei paljon selittelyjä kaipaa. Oon erittäin iloinen mun uudesta kamerasta ja oon tosi tyytyväinen myös siitä kertovaan sivuun. Tämä on tyyliltään juuri sitä, mistä eniten pidän: graafista, yksinkertaista ja tyylikästä.

Tarvikkeet: Bazzillin kartonki, Basic Greyn kuviopaperin pala ja American Craftsin Thickers -kirjaintarrat.





Otsikko kertoo kaiken

6 10 2008

Mä en ole saanut mitään askarteluja aikaiseksi. Ajattelin jo laittaa näytille joitain vanhoja sivuja, jotka on jäänyt laittamatta esille. Mulle skräppäyksessä tarinat on tärkeimpiä, ilman kuviakin siis pärjään. Nyt oli inspiroidu-haasteena kertoa sivun tarina pelkällä otsikolla. Tämän sivun otsikko kertoo kaiken:

Valitsin sekalaisia otoksia syyskuulta, jotka halusin kerätä sivuksi. Tarvikkeet: Bazzillin kartonkeja, Making Memoriesin epoksitarroja ja Dymo junior.

Täytyy vielä vähän hehkuttaa. Mä olen hartaasti odottanut itselleni uutta kameraa, kun mun edellinen varastettiin keväällä Meksikossa. Sain hyvät rahat matkavakuutuksesta, vaikka kuvien hukkuminen oli paljon kameraa suurempi suru. Pitkään olen haaveillut omasta digijärkkäristä. Tänään vihdoin sain uuden kameran, kyllä nyt kelpaa!





Lokakuun kuulumisia

1 10 2008

Mulla on karmivan hirvittävä kiire. Valitan aina samasta asiasta, mutta minkäs teet. Koulussa on kova kiire, kaikenlaisia tehtäviä tarttisi palauttaa ja tentteihin valmistautua. Töissä on vain pari todella kiireistä viikkoa vuodessa ja nyt toinen niistä meneillään. Siihen sittän lisäksi vielä monta hoidettavaa pikkujuttua, niin tuloksena on stressaantunut hemppa. Harrastuksille ei ole riittävästi aikaa, ei sitten millään.

Valokuvaushaaste on nyt ohi ja saldona 1974 kuvaa syyskuulta. Sataan kuvaan päivässä en päässyt, mutta kuvattua tuli silti tosi paljon. Nautin erityisesti luontokuvauksesta. Syyskuuhun mahtui monia aurinkoisia päiviä ja luonto on kauneimmillaan. Tässä muutamia kuvia: