Näiden takia…

30 08 2009

åland

Eilisen askartelun tulos, joka syntyi Scrapbook Trends -lehdestä bongatun sivun pohjalta. Kyseistä lehteä en ole ennen lukenut, vaan ensimmäistä kertaa selailin Veeruliirun lehteä. Oli muuten erittäin hyvä lehti. Ja sivustakin tuli mukavan erilainen, mutta silti tosi mieluinen. Pääsin käyttämään riemunkirjavia tiimarin pahvikehyksiäkin ihan urakalla.

Meillä on ollut koko mun elämän perinne viettää viikko kesässä sukulaisten kanssa Ahvenanmaalla. Tänä vuonna en ollut menossa, koska olisin joutunut menemään yksin. Muu perhe sai mut houkuteltua mukaan ja onneksi menin, niin kivoja nämä ihmiset on 🙂

Tarvikkeet: American Craftsin kartonki, Tiimarin ja Tim Holtzin pahvikehyksiä, Making Memories maaleja ja Adornit kirjaimia.





Kaikkea mahdollista

29 08 2009

Tällä viikolla Inspiroidu-haaste on mun käsialaa! Nyt, mars, osallistumaan 🙂 Odotan innolla, mitä muut saavat aikaan. Haasteena oli siis käyttää graafisia muotoja: ympyrä, kolmiota ja suorakaidetta kaikkia samassa työssä. Tässä oma mallisivuni:

7 vuodessa

Sivu on tämän vuoden varsinainen hääpäiväsivu. Viime vuonna tuli tehtyä sivu samalla aiheella, jolle halusin tehdä ”parin”, vaikka eri kansiossa ovatkin. Nämä hääpäiväsivut on vaan jostain syytä niin kovin rakkaita 🙂

Graafisten muotojen lisäksi halusin kokeilla jotain erilaista kuin yleensä: paljon pieniä yksityiskohtia ja itsetehtyjä koristeita! Erityisesti alkoholimusteilla maalattu sydän on mun suosikki, vaikka kuvatessa kyllä kärsiikin aika tavalla.

Tarvikkeet: Core’dinations kartonki (jota on reunoista hiottu), Making Memoriesin kuviopaperit ja kuplatarrat ja Reprintin haaraniitit. Lisäksi American Craftsin ruskeita tusseja, alkoholimusteita ja Glossy Accents koholakkaa.

Sitten jotain ihan muuta:

postikortti

Ylen Olotila-ohjelman sivuilla on skräppikilpailu, jossa kesämuistot on tarkoitus tallentaa postikortiksi. Aikaa osallistua on vielä elokuun loppuun. Mä olen tehnyt tämmösiä kymppikuvankokoisia skräppisivuja mieluisimmista kesäkuvista ja ajattelin sitoa ne saranarenkaalla minikirjaksi tai laittaa 12×12 tuumaiseen muovitaskuun useita. Tässä riikinkukko, joka oli niin kaunis, mutta jolla oli karmiva ääni!

Tarvikkeet: Bazzillin kartonki, Chatter Boxin ja Cloud9Designin kuviopaperit, reunusleikkuri, Priman kukka ja Robin’s nest palluroita.

Koruja on taas tullut tehtailtua urakalla. Tässä vielä kuva koruista (korvikset, rannekoru ja kaulakoru), jotka lähtivät Sannikalle blogiarvonnan voittona:

koruja

Näiden lisäksi paketissa oli muutama huopajuttu, joita en ollut osannut käyttää, mutta jotka huopagurusannikalta saavat varmasti hyvän kodin 🙂 Oli kuulemma mieluinen paketti ja se tietysti on tärkeintä.





Fonttien sekakäyttöä

24 08 2009

Inspiroidu-haaste oli tällä viikolla fonttien sekakäyttöä: työssä piti käyttää vähintään kolmea eri fonttia. Mä rakastan fontteja, joka on varmastikin jo käynyt selväksi 🙂 Kuitenkin useiden erityyppisten kirjainten yhdisteleminen ei tunnu kovinkaan helpolta. Hyvä haaste siis, niin tulee munkin kokeiltua jotain uutta. Tätä tehdessä oli hauskaa kaivaa kaikki aakkostarrat pöydälle ja valita sopivimmat:

fonttihaaste

Fontteja on peräti viittä erilaista ja vieläpä vahingossa viideltä eri valmistajalta! Taustapaperi aiheutti kovasti harmaita hiuksia. Kyseessä on Sassafraslassin kaksipuoleinen paperi, jonka beigeä puolta päätin käyttää sivun kehyksenä. Sitten koko sivusta tuli jotenkin liian hailea ja käänsin taustapaperin:

fonttihaaste_raidat

sitten sivusta tuli jo liian kirjava! Käänsin edestakaisin monta kertaa, enkä vieläkään osaa päättää, kummasta tykkään enemmän 🙂 Molemmissa on puolensa.

Oltiin Rillin kanssa Ahvenanmaalla rannalla ja mä kuvasin ahkerasti pojan leikkejä. Mallina olo alkoi selvästikin tympiä. Viimeinen pisara oli varmaankin se, kun tulin kameran kanssa ihan lähelle ja kuvasin varpaita. Rilli kysyi kyllästyneenä: ”Miksi sä kuvaat mun varpaita?” Mä vastasin, että siksi kun sulla on niin hienot varpaat. Rilli mietti vähän aikaa ja vastasi: ”Onhan ne aika hienot. Kyllä niitä saa kuvata.” Oikeassa oli, hienothan ne 🙂

Tarvikkeet: Bazzillin kartonki, Sassafraslassin kuviopaperi, American Craftsin nauhaa ja tusseja, Making Memoriesin journaling-lappu, Robin’s Nest pallukka ja Pink Paisleen, American Craftsin, Adornitin, Making Memories ja Scenic Routen kirjaintarroja.





Tekstarit talteen

20 08 2009

Viikko alkoi tosi ikävillä uutisilla, mutta niistäkin aletaan jo vähitellen selvitä. Uusin inspiroidu-haaste on pyörinyt mielessä viime perjantaista asti. Haasteena oli skräpätä tekstiviesti. Mä olen ennenkin skräpännyt tekstareita ja säästänkin suurimman osan. Selasin vanhoja viestejä ja sieltä löytyi paljon hauskoja. Useimmat hauskimmista olivat yhdeltä rakkaalta ystävältä K:lta. Ne ansaitsivat päästä sivulle:

K

Mitä siihen muuta voi sanoa, kun että onneksi sä olet sä. Tämä sivun sommittelu on mukailtu Rebcca Cooperin jostain vanhasta sivusta. Värejä mietin myös enemmän kuin yleensä, kun näin joku aika siten kauniin sivun, jossa oli yläosa musta ja sivun alaosassa paljon valkoista tyhjää tilaa. Jotain samanlaista kokeilin itsekin ja kylläpäs tuli mieleinen sivu 🙂 Eikä vähiten aiheen takia. Kuvakin on oikeasti tosi kiva, mutta tällä kertaa valitettavasti blurrattuna. Voitte kuvitella, että kuvassa on iloinen ja kaunis nainen!

Tarvikkeet: American Craftsin kartonkeja, Chatterboxin ja  Cloud9designin kuviopapereita, Reprintin haaraniittejä, Tiimarin pahvikirjain ja Making Memoriesin maali.





Eilen tehtyä

18 08 2009

Sain pikkusiskolta korun, joka oli hajonnut ja korjasin sen illalla. Kaivoin siis korutarvikkeet esiin joka tapauksessa ja syntyihän samalla myös muutama uusi koru. Ostin Ruotsista kirpparilta muutaman hajonneen korun, nämä helmet on katkenneesta helminauhasta peräisin ja saivat uuden elämän rannekoruna:

helmikoru

Kirpparilta tarttui käteen myös auenneita ketjulenkkejä, joista syntyi tämä ensimmäinen ranneketju. Tuohon tein vielä samanlaisen kaulakorunkin. Toisen ranneketjun tein tädilleni joku aika sitten ja itsekin oli pakko saada samanlainen.

käsikoru

Korut innostaa nyt kovasti, mutta ei ne vielä skräppäystä voita, ei lähellekkään 🙂





Skräppisivu vaihe vaiheelta

15 08 2009

Mä tykkään pysytellä skräppäyksessä mukavuusalueella: käytän niitä tekniikoita ja materiaaleja, jotka tiedän itselleni toimiviksi. Joskus on kiva kokeilla jotain ihan muuta, mutta aina palaan takaisin suunnilleen tällaiseen prosessiin:

työvaiheet_isoNäin Hemppa skräppää

Etukäteisvalmistelut

1. Pöydän siivoaminen. Ei ole kiva skräpätä, kun ei löydä mitään!

2. Aloitan valitsemalla (tai miettimällä) tarinaa, jonka haluan skräpätä. Tarina voi löytyä muistikirjasta, kalenterista, tekstiviestistä tai se voi tulla mieleen valokuvia selatessa. Kirjoitan journalingin valmiiksi useimmiten jo tässä vaiheessa.

3. Seuraavaksi etsin sopiv(i)a valokuv(i)a. Jos niitä ei löydy, otan kuvia sivua varten tai skräppään ilman kuvaa.

4. Sen jälkeen muokkaan kuvat photoshopissa. Rajaus ja suoristus –> tumma-vaalea-harmaa piste –> valotuksen ja muiden virheiden korjaus tarvittaessa –> terävoitys. Tästä prosessista lupaan postata joskus tarkemmin.

Varsinainen skräppäys

5. Valitsen luonnoksen, jota käytän sommittelun pohjana. Luonnos on usein itse muistikirjaan piirretty. Joskus käytän valmiita luonnoksia tai  skräpistän luonnoksen jonkun toisen sivusta.

6. Valitun luonnoksen pohjalta tiedän suunnilleen haluamani kuvien koon, joten printtaan ne itse kotona oikean kokoisiksi. (Printtaan lähes aina täyden A4-arkin kuvia, johon sommittelen oikean kokoisina kuvat moneen sivuun.) Mä olen Canon-tyttö, joten printtaan kuvat Canonin mattapaperille tai photo paper prolle riippuen päivästä.

7. Sitten otan pöydälle yksivärisen letter-kartongin (8,5 x 11 tuumaa), johon aloitan sivun hahmottelun, tämä ei yleensä vielä ole lopullinen taustakartonki.

8. Kuvien värimaailman perusteella etsin pari toisiinsa sopivaa kuviopaperia, muutaman koristeen, yms. Näiden ja valokuvien avulla alan sommitella sivua kartongille.

9. Ensin sommittelen aika tarkasti luonnoksen mukaisen sivun, mutta yleensä muuttelen sivua aika rankastikin työn edetessä. Käännän, väännän, lisään ja poistan suunnitelmasta.

10. Tässä vaiheessa saatan etsiä sivulle sitä täydellistä koristetta tai tehdä sellaisen kokonaan itse. Joskus, jos sivu näyttää jotenkin ankealta, kaivan esille maaleja, hiomapalikkaa tai jotain muuta tarpeellista.

11. Kun olen päättänyt, miltä sivu tulee näyttämään valmiina, alkaa mittaaminen ja leikkaaminen. Tästä on suurena apuna mun loistava paperileikkuri, joka on tosi painava, maksoi ihan sikana, mutta josta olen tosi kiitollinen joka kerta skräpätessäni.

12. Sen jälkeen on journalingin vuoro. Usein tarina on kirjoitettu valmiiksi jo ihan ensimmäisenä ja tiedänkin koko prosessin ajan suunnilleen paljonko tilaa se vaatii sivulta.
Joskus kirjoitan tarinan vasta viimeiseksi ja teen Wordissä oikeankokoisen tekstilaatikon. Välillä kirjoitan käsin suoraan sivuun tai journaling-lappuun.  Useimmiten teen sivusta raakaluonnoksen Adobe InDesign ohjelmassa ja printtaan tekstin suoraan taustakartonkiin. (Tämä etu on lettereissä, tavallisella printterilläkin voi printata koko sivulle!)

13. Kun journaling on printattu, kokoan sivun ja teippaan (mä en liimaan koske!) kaiken paikalleen.

14. Jos sivu on tulossa blogiin, on tämän jälkeen vuorossa skannaus ja pieni korjailu photoshopissa.

15. Lopuksi uusi sivu päätyy seinälle joksikin aikaa.

Joskus sivu syntyy ihan ilman luonnosta, joskus aloitan itselleni tärkeästä valokuvasta, joskus tietystä väriyhdistelmästä, joskus (aika useinkin nykyään!) sivun suunnittelu lähtee skräppäyshaasteesta tai jostain mukavasta (yleensä uudesta) tarvikkeesta, jota haluan käyttää. Kuitenkin suurin osa sivuista syntyy yllä kuvatulla reseptillä.

Tässä vielä valmis sivu, joka syntyi esimerkkikuvien työvaiheiden seurauksena:

wrong password
Tosiaankin, lomailin kaksi viikkoa ja sinä aikana olin unohtanut työsalasanan täysin. Siinä meni rattoisasti ensimmäinen työpäivä sitä selvitellessä 🙂 Taisi siis olla riittävän rentouttava loma, kun KAIKKI työasiat unohtui. Yleensä mä en tykkää näistä vieraskielisistä otsikoista, mutta tähän ei sopinut mikään muu otsikko, koska juuri tota tekstiä tuli ensimmäisen työpäivän aikana tuijoteltua ahkerasti 🙂

Tarvikkeet:  American Craftsin kartonki ja vaahtomuovinuoli, BasicGreyn pahvikirjaimet ja kuviopaperi, Autum leaves journaling-leimasin ja ihana VersaFine muste (Kiitos Veeruliiru vinkistä, tämä on ehdottomasti kaikista paras musta muste!), lisäksi käytetty Fiskarsin ympyräleikkuria.





Mä en ole koskaan…

14 08 2009

… tykännyt eläimistä tai pitsistä, pelännyt ukkosta, juonut kahvia tai ollut lyhyt. Listaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka, mutta mikään edellä mainituista ei inspiroinut askartelemaan sivua uusimpaan skräppäyshaasteeseen.

Sitten Shys sanoi, että sä et kyllä koskaan ole väärässä ja siitä se sitten syntyi 🙂 Mä en oikeasti koskaan ole väärässä tai ainakaan en osaa myöntää sitä!

mä en ole koskaan

Tarvikkeet: DCWV kartongit,  Making Memories journaling-lappu, Dymo junior, American Craftsin kirjaintarrat ja tussit, Heidi Swapp sydän, Magic mesh verkko ja paidan varanappi.