Kuvatonta skräppäystä

Tällä viikolla inspiroidu-haaste käsitteli katumusta. Haasteen inspiroimana tein pari päivää sitten terapiaskräppäysmielessä sivun eräästä kipeästä tilanteesta, jossa oma toimintani kaduttaa kovasti. Sivusta tuli niin kovin henkilökohtainen, että blurrata olisi pitänyt niin otsikko, teksti kuin kuvakin. En siksi laittanut sivua nähtäville. Yllättävän usein tulee tehtyä sivuja, jotka ei tänne päädy. Ajattelin jättää haasteen sitten kokonaan väliin, kunnes eilen kotona tuli juttua taas kerran kuvista, jotka puuttuvat. Onneksi skräpätä voi ilman kuviakin, mutta silti joskus toivoisi, että kuvia olisi enemmän:

Kun aloitin skräppäyksen, aloin myös kuvaamaan enemmän jo ihan niitä arkisiakin asioita. Skräppäys on mulle ennen kaikkea muistojen tallettamista. Onneksi tärkeät muistot ei enää unohdu ainakaan yhtä helposti tämän rakkaan harrastuksen ansiosta.