Ihan liian kiire

13 03 2010

Elämä on taas yhtä hullunmyllyä. Hääkutsuja on tullut tehtyä kyllästymiseen saakka, joten kaikki muu askartelu on ollut jäissä. Harmi sinänsä, skräppäys kun on mulle paras tapa rentoutua. Hääkutsujen teko on mukavaa, mutta nyt se alkaa jo käymään työstä. Loppusuoralla onneksi jo ollaan.

Ensi viikolla päästään toivottavasti jo skräppäyksen makuun. Tulevana viikonloppuna on Ikaalisissa Intohimona skräppäys -tapahtuma, johon ollaan suuntaamassa Ommun, Shysin ja ystäväni Lintsin kanssa. Odotan jo etukäteen tapaamista monien uusien ja vanhojen blogituttujen kanssa. Ollaan paikalla tapahtumassa vain lauantaina, mutta eiköhän siinä ehdi sopivasti jutella, skräpätä ja shoppailla.

Inntohimona skräppäys -viikonlopun jälkeen seuraava lauantai kuluu Variston Sinellissä Askartelukirppiksellä. Olen käynyt aika rankalla kädellä askartelutarvikkeita läpi ja kaikenlaista on myyntiin tulossa. Yritän ehtiä laittamaan jotain näkyville tännekin, jotta myös muilla kuin pääkaupunkiseutulaisilla olisi mahdollista tehdä ostoksia. Hinnottelu on vain niin älyttömän hankalaa 😦 Täytyy vielä pohtia tarkemmin.

Mainokset

Toiminnot

Information

7 responses

14 03 2010
elinarsku

kiva, että tekin ootte tulossa lauantaina. 🙂 siellä nähdään!

14 03 2010
Anski

Kiirettä tuntuu olevan nyt liikkeellä. Harmi, itse en pääse tonne Ikaalisiin :/

14 03 2010
xing

Tsemppiä kutsujen tekemiseen ja kaappien siivoamiseen. Tapaamisiin Ikaalisissa ja kirppiksellä!

19 03 2010
lehtipollo

Jaksaa, jaksaa! Näkemisiin 🙂

22 03 2010
emmo

Olipa kiva taas nähdä! Kiitos seurasta ja mahtavan hyvästä kilpailusta.

23 03 2010
onraa

Sä olet kyllä varsinainen vauhtiveikko.

23 03 2010
Anni

Voi ei, nyt mulle tuli ihan huono omatunto. Tänään sait ainain yhdet kutsut pois listalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: