Vähitellen olen jälleen alkanut tuntea vetoa skräppäykseen. On sitä jo kaivattukin. Meni kuukausia, etten hääaskartelujen ja Project Lifen lisäksi halunnut askarrella muuta. Nyt sivuja on alkanut syntyä hitaasti ja takkuisesti, mutta mikä tärkeintä, ilo harrastukseen on palannut. Askarteluhuoneessa asuu nyt pieni poika, mutta hyvin sinne mahtuu molemmat: äidin rakas harrastus ja äidin rakas pieni poika. Tässä todistusaineistoa:
Sivuideoita on mielessä jo useita ja toivottavasti aikaa toteuttamiseenkin löytyisi ihan lähitulevaisuudessa. Askarteluintoa ainakin nostattaa myös se, että pääsen tänään näkemään pitkästä aikaa yhden mun kaikkien aikojen parhaista skräppäyskavereista Veeruliirun!
Jos joku on yhä jaksanut roikottaa blogia blogilistalla tai joskus vierailla täällä, niin kiitokset siitä 🙂 Koko blogia ei siis ole haudattu, vaikka niin kovin hiljaista täällä onkin.
Elämän askartelua 