Ruotsia ristiin rastiin

2 08 2009

Nyt on kesälomat vietetty tältä erää ja ihanaa oli. Vietettiin kulunut viikko Etelä-Ruotsissa ja Kööpenhaminassakin ehdittiin käväistä. Kiitos, täti, vielä kerran kaikesta!

Olin jo etukäteen päättänyt, että muutamassa askartelukaupassa täytyy pistäytyä. Tukholman askartelukaupat on tullut kierrettyä jo useampaan kertaan, joten nyt oli aika tutustua muutamaan uuteen.

scrapbutiken

Scrapbutiken sijaitsee Linköpingissä ja on melko hankala löytää. Onneksi oli navigaattori, muuten oltaisiin oltu ihan hukassa! Kauppa oli aika pieni, mutta erityisesti leimailujuttuja oli paljon. Erikoisen fiksua oli, että heillä oli myynnissä paljon akryylileimasimia irrallaan. He siis myivät esimerkiksi Hero Artsin, Sassafraslassin ja October Afternoonin leimoja yksittäin, eikä tarvinnut ostaa koko arkkia. Tää oli musta erinomaista, niissä isoissa leimasinarkeissa kun tulee mukana aina leimasimia, jotka jää käyttämättä.

Mukaan tarttui siis paljon leimasimia ja uusin Scrapbookin M.M. -lehti.

Scraproom

Scraproom Helsingborgissa oli mulle jo ennestään tuttu. Kävin joskus viitisen vuotta sitten heidän myymälässään ja siitä jäi hyvät kokemukset. Kaupan sijainti, omistaja ja valikoimakin on sittemmin vaihtunut.

Tykkäsin kaupasta kovasti. Hinnat oli suomalaisten nettikauppojen tasoa, mutta myös paljon tuotteita oli 50 prosentin alennuksella. Kaupasta löytyi kaikki Sassafraslassin, BasicGreyn, Making Memoriesin ja Pink Paisleen uutuudet. Niitä oli mukava hypistellä 🙂

Mukaan tarttui kirjaintarroja, muutamia papereita ja kaikenlaisia sekalaisia juttuja alekoreista.

Lisäksi tuli käytyä jopa kahdessa eri Pandurossa, lähinnä korutarvikkeita hakemassa. Panduroissa oli myöskin ale meneillään ja mukaan tarttuikin lähes pelkästään aletuotteita. Esimerkiksi kaikki kirjaintarrat oli 50 prosentin alennuksella. Miksi ei meilläkin!

Tässä tuliaisia, joista kyllä osa meni jo shysille ja osa menee Ommulle. suurin osa oli kyllä ihan vain mulle 🙂

ostokset

Nyt täytyy lueskella kaikki blogit ja katsoa, mitä viikon aikana on saatu aikaan. Huomenna on paluu töihin ja toivottavasti pian paluu myös askartelujenkin pariin. Arvonnan voittajakin tulee julkaistua varmasti piakkoin 🙂 Kiitos vielä kaikille osallistumisesta!

Mainokset




Hemppa ja Ommu ihmemaassa

13 05 2009

Olipas mukava ja rentouttava loma! Oltiin Ommun kanssa Atlantassa ja Savannahissa 12 päivää. Shoppailtiin hulluna (mies ehdotti postauksen otsikoksi: mopo karkasi käsistä!), nautittiin auringosta, lämmöstä ja hyvästä ruuasta ja ihmeteltiin kaikkia ihmeellisiä asioita.

Askartelutarvikkeitahan reissusta lähdettiin hakemaan ja niitä etsittiinkin pääosin neljästä kaupasta:  Archiver’s, Michael’s (vastaa meidän tiimaria, näitä kierrettiin monia!), JoAnn ja Hobby Lobby.  Lisäksi kävästiin Office Depotissa, josta myös tarttui muutamia juttuja mukaan.

archivers_1

Satuttiin olemaan Archiver’sissa juuri sopivasti kansallisena skräppäyspäivänä. Kauppa oli pullollaan asiakkaita, tarjouksia ja ilmaisia workshoppeja. Saatiin pari tuntia kulumaan ihan huomaamatta ja siellä olisi voinut viettää vaikka koko loman.

archivers_2

Valikoima oli uskomaton. Heillä oli saatavilla myös kaikkia mahdollisia uutuksia. Mukaanhan tarttui tietenkin BasicGreyn Wisteriaa ja Lime Rickeyä, sekä joitakin My Mind’s Eyen ihan uusia muotoonleikattuja papereita. Heille tulee kuulemma uutuksia joka päivä (?), voi kunpa pääsisi aina hypistelemään uusia skräppijuttuja! niin mukavaa se oli.

archivers_3

Kaupan hinnat ei ollut amerikkalaisittain mitenkään edulliset, mutta meille suomalaisille halvat silti. Kaupassa järjestetään lähes joka päivä croppeja ja kursseja, jotka tuntuivat olevan tosi suosittuja. Ehkä ensi kerralla jää aikaa osallistua niihinkin.

askartelukaupassa_1

Michael’s ketju tuli tutuksi jo viime reissulla. Se on siis sellainen tiimarin tapainen, mutta myymälät on paaljoon suurempia ja sieltä löytyy kaikkea ompelusta skräppäykseen. Hinnat on todella edullisia ja netissä ja lehdissä on koko ajan kuponkeja, joilla saa joko 40 tai 50 prosenttia pois normaalihintaisista tuotteista. Michael’sissa tuntui myös aina olevan joku ale meneillään skräppäystarvikkeista. Ostin mm. Cuttlebugin kohokuviointikansioita 70 prosentin alesta. Hintaa tuli euro/kansio!

askartelukaupassa_2

Mukavinta kaupassa oli ehdottomasti huikeat valikoimat. Kierreltiin hyllyjä ja kummasteltiin kaikkia sellaisia tuotteita, joita ei nettikaupoista löydä. Myös kirjoja ja lehtiä oli kiva päästä selailemaan.

askartelukaupassa_3

Mä olen aina ihmetellyt amerikkalaisia sivustoja lukiessani sitä, että mennään kauppaan ja ostetaan kaikki yhden sivun tarvikkeet ja mennään sitten kotiin tekemään sivu valmiiksi. Kaupassa oli paljon asiakkaita kartongin ja valokuvan kanssa ja he etsivät juuri sopivia kuviopapereita ja koristeita niihin. Katseltiin kateellisena, että voitaispa mekin tehdä niin.

askartelukaupassa_4

Kirjainhulluna mä olin seota akkostarrahyllyjen luona. Hyllymetereittäin edullisia aakkosia kaikissa sateenkaaren väreissä ja kymmenissä eri fonteissa. Olisipa omassa askarteluhuoneessa samanlainen valikoima!

askartelukaupassa_5

Papereita oli myös hauska selailla. Paljon löydettiin ihan karmivia papereita, mutta myös paljon tosi hienoja 🙂

askartelukaupassa_6

Leimailu tuntui olevan myös in just nyt, koska leimasimia oli tosi paljon esillä ja uutuksia oli pilvin pimein. Hinnat taas murto-osan totutusta. Ommulle tarttui mukaan leimasimia vähän enemmänkin, mulle vain muutamia.

askartelukaupassa_7

Rahaa paloi luvattoman paljon, mutta shoppailemaan sitä lähdettiinkin. Nyt on askartelutarvikevarastot taas hetkeksi täytetty.  Tässä hankintoja kuvien muodossa, eikös ole aika mukava saalis? 🙂

ostoksia





Askartelumatkailua Tukholmassa

26 10 2008

Kävästiin viikolla Tukholmassa mun syysloman kunniaksi ja hauskaa oli. Tykkään Tukholmasta kovasti kaupunkina ja vielä kun oli kaunis aurinkoinen kirpeä ilma, oli tosi mukavaa viettää siellä aikaa hyvässä seurassa.

Teen todella ison osan mun askartelutarvikehankinnoista netissä, koska sillä tavalla löydän enemmän valikoimaa ja saan ostokset halvemmalla ja kätevämmin. Usein mä kuitenkin kaipaan tavaroitten hypistelyä ihan konkreettisesti. Niinpä olin ajatellut yhdistää Tukholman reissuun pienen askartelukauppakierroksen. Näissä neljässä vierailin:

1. Kreatima (Sveavägen 42)

Kreatima oli lähinnä taiteilijatarvikkeisiin keskittyvä kauppa ihan keskustassa (ihan kaupan edessä on muuten paikka, johon Olof Palme ammuttiin). Valikoima yllätti mut positiivisesti. Askartelutarvikkeita ei ollut hirvittävästi määrällisesti, mutta esimerkiksi American Craftsin tuotteet oli hyvin edustettuna. Ilahduin valtavasti kun sain hankittua muun muassa AC:n journaling tarroja ja siirtokuvia.

2. Panduro Hobby (Kungsgatan 34)

Panduro on ehdottomasti käymisen arvoinen. Liike on iso ja valikoima suuri. Papereita oli paljon, samoin kaikenlaisia koristeita ja tarroja skräppäykseen. Olen vähitellen kiinnostunut korujen teosta ja Panduron helmiosasto olikin kiinnostavaa tutkittavaa. ostoskoriin päätyi muun muassa helmiä, siirtokuvia, muutama paperi ja vaahtomuovileimasin.

3. Matton Butiken (Norrlandsgatan 18) EDIT: Osoite vaihtunut!

Mattonista mulla ei etukäteen ollut oikeastaan mitään tietoa, mutta kauppa oli mukava. Skräppäystarvikkeita oli määrällisesti paljon ja hinnatkin kohtuullisia. Mukaan tarttui pahvikuvioita, nauhoja ja siirtokuvia.

4. Skapa Hobby (Hornsgatan 29 D)

Skapa Hobby oli liikkeistä pienin, mutta ehdottomasti herttaisin! Suloinen liike oli vain skräppäykseen ja korttiaskarteluun keskittyvä. Liikkeessä oli tuotteet kauniisti esillä ja henkilökunta erittäin palvelualtista. Liikkeessä oli askartelutapäivä parhaillaan menossa ja minulle esiteltiin puolivalmiita töitä ja uusia tuotteita innokkaasti. Skapa Hobbystä ostin setin Love Elsien leimasimia ja läpinäkyvää kohopulveria.

Suosittelen kaikkia neljää putiikkia lämpimästi muillekin Tukholmaan matkaajille.

Tässä vielä mukaan tarttuneet ostokset:

(Anna ja Anni: onko postauksella tuttu otsikko?)





Intia!

4 06 2008


Koulu on loppunut ja kaikki tuli hoidettua ajoissa. Ihanaa! Vihdoinkin aikaa harrastuksille, kun kesällä tarvitsee vain käydä töissä.

Päivityksiä ei ole tullut, koska oltiin nauttimassa lomasta Intiassa. Valtava ristiriitainen maa, toisaalta ihania maisemia ja mielenkiintoisia elämyksiä ja taas toisaalta liikenneturvallisuus, hygienia ja vessat puuttuivat täysin. Tultiin sunnuntaina takaisin ja jouduttiin reissulla pieneen onnettomuuteen Himalajan-vuoristossa. Sen seurauksena olen tämän viikon sairaslomalla.

Inspiroidu-haasteet ovat olleet huippuja, nyt täytyy vauhdilla kiriä kiinni!





Meksiko

23 02 2008

img_1511.jpg

Tässä syy, miksi blogi ei ole päivittynyt. Viime viikko sujui Meksikon auringon alla ja Karibianmeren aalloissa. Tämä viikko onkin mennyt toipuessa lomasta. Ihanaa oli! Matkapäiväkirjaa scrapbookingin muodossa on tiedossa vielä jossain vaiheessa. Lomakuvien skräppäys on kyllä rästissä, joten täytynee petrata.

Vaikka Meksiko ei askartelijan paratiisi olekaan, niin mukaan tarttui fiskarsin sabluunoita ja varateriä, muutama arkki rub-onseja, käsintehtyjä kirjekuoria ja hienoja lomakuvia!