Taas sitä ollaan kipeenä, tällä kertaa flunssan kourissa. Viikonloppu oli tosi mukava, mutta kiireinen. Niinhän se aina menee, että kun ei itse osaa levätä tarpeeksi, eikä osaa ottaa riittävän rauhallisesti, niin joku tauti iskee pakottaen sillä tavalla kropan lepäämään. No, toivotaan kuitenkin että tämä menisi äkkiä ohitse.
Tänään mummi tulee Savonlinnasta tänne puolelle Suomea. Mummi aina hamittelee, ettei sillä ole kuvia siskonpojasta Pietarista. Niinpä ajattelin tehdä mummille jotain kesällä otetuista kuvista. Löysin idioottivarman ohjeen Maze bookin tekoon, joten päätin kokeilla sellaista ensimmäistä kertaa (opastusvideo täällä, suomalaiset kuvalliset ohjeet täällä).
Tekeminen oli äärimmäisen helppoa ja nopeeta. Tässä tulos:
Mun mielestä lopputulos oli onnistunut. Täytyy siis vain toivoa, että mummi tykkää! Ideoita joulumuistamisiin on pyörinyt päässä jo jonkin aikaa ja saa nähdä löytääkö muutama Maze book tiensä joulupukin konttiin.
Korttejakin on tarvittu hiljattain useita. Syyskuu taitaa olla joku synttärikuukausi, kun tuntuu, että kaikkialla on synttärisankareita. Tässä muutama erittäin simppeli kortti, jotka tekee muutamassa minuutissa 🙂
Nyt täytyy mennä taas lepämään, kun on niin tukkoinen olo. Toivottavasti jaksaisin pian mennä ulos nauttimaan kauniista aurinkoisesta syyspäivästä, nauttikaa nyt muut sitten sillä aikaa meidän flunssaisten puolesta…
Hyvännäköinen maze! Tyylikkäitä nuo pikkukuvat, ja väritkin miellyttävät silmääni. Kiitos myös hyvistä kortti-ideoista.
hei minka kokoisia nuo sun maze bookin sivut on? kokeilin nimittain 12×12 paperilla, ja silloin sivuista tulee aikas pienia, 7.5cm x 7.5cm. ajattelin nimittain tehda anopille tristanista vastaavan kirjasen, etta voi kantaa sita vaikka kasilaukussaan ja esitella tutuilleen. mutta mahtaako sivut olla liian pienia, kun ei anoppi nae ilman lukulaseja paljon mitaan…
Mä tein just saman kokoisia, kun niitä kartonkeja on niin paljon varastossa 🙂 Se koko on tosiaan pieni, mutta sellaisille id-kokoisille kuville just passeli. Lotta oli tehnyt tytöilleen kirjat lahjapaperista, joista tuli musta kanssa kivat. Siitähän siis voi helposti tehdä kuinka ison tahansa. Iloa askarteluun!
[…] Joululahjaksi annettua – Given as Christmas Presents Filed under: Minibooks — lintsi @ 9:21 pm Pienet mazebookit lapsenlapsesta menivät äidilleni ja anopilleni. Kannet ovat silkkiä. Toinen mazebookeista on tuplapaksu, ts. käytin siihen kaksi 12″x12″ paperia. Ohjeita ja ideoita minikirjasiin sain mm. Hakan hommista, Tatsin blogista ja Hempalta. […]
[…] on itse tehty (Hemppa neuvoi tekemään tällaisen mazebookin), eikä muuta tarvittukaan kuin kuvat, muutama valkoinen […]